On kesäkuun 23. päivä. vuonna 2020. Parkkeeraamme auton Jeron parkkipaikalle ja lähdemme kapuamaan kohti Ryläyksen kiviputousta. Pitkospuita ympäröi vehreä suomaisema, jota koristaa jo kukkineet tupasvillat. Tikka koputtaa puuta, kaukaa kuuluu käen kukunta ja kumeasti kaikuva ukkosen jyrähtely. Kevyt suopursujen tuoksu täyttää ilman.
2,2 kilometria matkaa taitetaan niin pitkospuilla kuin myös juurakkoista polkua pitkin. Maasto on monipuolista ja suhteellisen haastavaa.
Jylhän puuston latvuksista pilkistelee porottava keskikesän aurinko. Mörkövaara ei olekaan niin pelottava paikka, mitä nimen mukaan voisi päätellä.
Olemme saaneet kulumaan kahden kilometrin matkaan pienen ikuisuuden. Jyrkät nousut ja helle ovat ottaneet osansa. Valokuvaustaukojen kanssa matkaan on vierähtänyt yli tunti.
Tuuli yltyy ja vettä tihkuu taivaalta. Jääkauden loppupuolella syntynyt Ryläyksen kiviputous on vaikuttava näky. 500 metrin päässä Ryläyksen kiviputouksilta on myös näköalatorni, josta näkee kansallispuistomaiseman koko loistossaan.
Näissä kansallisromanttisissa maisemissa on syntynyt vuosisatojen saatossa monenlaista taidetta.
Ryläyksen kodalla on monia retkeilijöitä vastassa. Muutamat pitävät evästaukoa vaelluksen lomassa, toiset laittavat pitkäkseen uuvuttavan vaelluksen jälkeen. Moni on tullut tänään Ukko-Kolilta tänne 10 kilometrin matkan ja aikoo majoittua kodassa yön yli.
Myös ulkona olevalla nuotiopaikalla pidetään evästaukoa.
Ryläyksellä on matkailijoille puut liiterissä valmiina. Omia puita tai kirvestä ei tarvitse mukaan. Liiterin läheisyydessä on myös ulkohuussi retkeilijöiden käyttöön.
Ryläykselle on noin 2,4 kilometrin kävelymatka lähimmältä parkkialueelta Jerolta.
Alueen kartta ja tietoa Herajärven ja Kolin poluista löytyy Luontoon.fi sivuston kautta.
Blogi on julkaistu alunperin www.kontiolahti.fi sivustolla 3.7.2020. Kirjoittaja ja kuvatKatri Penttinen.