Kolva­na­nuuro – matka vuosi­mil­joo­nien taakse

Pohjois-Karjalan yksi luonto­koh­teiden erikoi­suuk­sista on Kolva­na­nuuron rotko­laakso, joka sijaitsee noin 30 minuutin ajomatkan päässä Kontio­lahden Kirkon­ky­lältä hiukan pohjoi­seen. Metsä­hal­li­tuksen opastau­lujen perus­teella rotko­laakso on syntynyt vuoren­poi­mu­tuksen yhtey­dessä 1,9–1,8 miljardia vuotta sitten. Vastaa­van­laisia paikkoja on löydetty maapal­lolta vain muutama. Reitin varrella olevissa opastau­luissa on kerrottu tarkemmin alueen geolo­giasta ja histo­riasta. Kolva­na­nuuron luonnon­suo­je­lua­luetta kiertää merkattu reitti, jonka pituus on noin viisi kilometriä. Reitti risteää muiden retkei­ly­reit­tien kanssa, joista voi myös suunnata vaikka Kolin­po­lulle kohti Hauta­järveä tai Patvin­po­lulle. Aikaa reitin kiertä­mi­seen tulee varata kuitenkin tarpeeksi, noin 4–6 tuntia, koska rotkon pohjalla maasto on vaikea­kul­kuista. Reitille pääsee joko Matovaaran tai Uuron­vaaran puolelta.

Kuva: Reittio­pas­teet Kolin­polun ja Uuron reitin risteyksessä.

On touko­kuinen aamu ja aurinko on noussut jo varhain lämmit­tä­mään ja paistaa lähes pilvet­tö­mältä taivaalta. Lintujen arktinen muutto on parasta aikaa käynnissä ja vähän väliä taivaalla näkyy hanhien muodos­tamia auroja, kun ne suunnis­tavat kohti koillista. Ajan Kolva­na­nuu­roon Kontio­lah­delta ja saavun Matovaaran parkki­pai­kalle, josta voin lähteä kulke­maan uuron reitille. Jo parkki­pai­kalla huomaan alueen runsaan linnuston, joka alkaa säestä­mään matkaani. Käki kukkuu ja Peuka­loinen, Metsä­kir­vinen ja Tiltaltti laulavat kirkkaasti.

Kuva: Polkua Uuron reitin alkupäässä

Parkki­pai­kalta on vähän matkaa varsi­nai­selle reitille. Kävelen hiljal­leen kohti Koiri­lammen tulipaikkaa, josta aion jatkaa matkaa rotko­laakson pohjaa pitkin aina takaisin lähtö­pis­tee­seeni. Lunta on vielä monin paikoin laikkuina ja joihinkin kohtiin sulamis­ve­destä on muodos­tunut pieniä lampa­reita. Rupikon­nakin on mönkinyt piilos­taan ja katselee kulkijaa jäykähkön oloisena sammak­ko­pers­pek­tii­vistä. Tarkkailen konnaa hetken ja jätän kuitenkin sen rauhaan ja jatkan matkaani nuotio­paikkaa kohti.

Kuva: Rupikonna

Ilokseni huomaan, että uusi nuotio­paikka on hyvällä paikalla Pienen Koiri­lammen luoteis­kul­massa. Poltto­puille on oma vajansa ja vajan vieressä on siisti ulkohuussi. Retkien parasta antia on monesti kahvi­hetket ja hyvät eväät. Olen kuitenkin nyt retkeni alussa, joten pidän kahvi­tauon myöhemmin.

Kuva: Uusi tulipaikka Pienen Koiri­lammen lähellä.

Lähden kävele­mään pitkos­puita pitkin, jotka ylittävät Pieneen Koiri­lam­peen laskevan ojan. Otan kuvan lammesta ja huomaan liikettä lammen rannalla. Majava pulpahtaa pintaan ja alkaa kierte­le­mään lammen rantaa. Aluksi se ui minusta poispäin, mutta sitten kääntyy ja alkaa lähes­ty­mään uiden rantaa pitkin. Majava äkisti häviää ja ajattelen, että se varmas­tikin aikoo poistua paikalta. Sitten näenkin kun majava lähtee ylittä­mään suokais­ta­letta kohti ojaa, jonka yli pitkos­puut kulkevat. Kyykistyn ikään kuin piilou­tuak­seni, kun majava lyllertää pitkin suoruo­hikkoa kohti ojaa. Se lähtee uimaan minua kohti, mutta sitten yhtäkkiä äsket­täinen tyven loppuu ja tuuli käy selkäni takaa kohti majavaa. Majava kääntyy ja kömpii takaisin lampeen. Vasta hetken harmis­telun jälkeen ymmärrän ottaa kuvan taltta­ham­paasta, kun se on vielä poistu­massa. Olipa elämys nähdä siltain­si­nööri näinkin läheltä! Arvelen, etten enää tapaa tätä otusta, ja jatkan matkaani polulle.

Kuva: Pieni Koiri­lampi ja lammen asukas majava.

Jyrkkä rinne kohoaa lammen molemmin puolin ja ympäröivä kuusik­ko­metsä huokuu jotakin erittäin vanhaa ja ikiai­kaista. Rotkon pohjalla lampi muuttuu vähitellen kivik­koi­seksi puroksi ja niin myös kulku rotkossa. Joissakin kohtaa purosta voi nähdä pieniä kaloja, Mutuja, jotka elävät matalis­sakin puroissa. Korkeam­malla aurinko lämmittää metsä­rin­teitä, mutta rotkon pohjalla lumet­kaan eivät ole vielä sulaneet. Opastau­lus­sakin kerro­taan, että rotko­laakson pohjalla on viileää, kuten kella­rissa. Tästä syystä lumi voi säilyä rotkon pohjalla pitkälle kesäkuuhun asti. Rotkon pohjalla kulje­taan kiviä pitkin ja joitain puitakin on kaatunut polun yli. Niinpä päätän, että tällä kertaa palaan samaa reittiä takaisin ja tulen kiertä­mään koko reitin kesän aikana, kun lumetkin ovat sulaneet.

Kuva: Rotko­laakson pohjan kivikkoa

Palailen polkua takaisin kohti lammen nuotio­paikkaa ja kuuntelen samalla kun kuusi­kossa laules­kelee hippiäinen ja peuka­loinen. Punarinta pomppii kivikossa kun kävelen rotkon pohjan kivikkoa pitkin. Alkukesän päivä on ehtinyt jo lämmetä ja lammen rannalla auringon puolella sammakot kurnut­tavat. Ehkä äsket­täin näkemäni rupikonna on liittynyt joukon jatkoksi. Saavun nuotio­pai­kalle ja nautis­kelen kahvit ja kuuntelen luonnon rauhaa. Tähän upeaan paikkaan on vielä palat­tava uudestaan.

Kolva­na­nuuron luonnon­suo­je­lualue: https://www.luontoon.fi/kolvananuuro

Uuron­vaaran parkki­paikka: Linkki kartta­ku­vaan

Matovaaran parkki­paikka: Linkki kartta­ku­vaan