Talkoi­siin tervetuloa!

Pro Höytiäinen, laajempi kuin järvi. Pro Höytiäisen tunnus­lause kertoo kaiken olennaisen: järviyh­dis­tyksen toiminta kattaa koko Höytiäisen upean vesis­tö­alueen – moni-ilmeisen suurjärven ominta­kei­sine jokineen ja laajan valuma-alueen sen kiinteänä osana. Alue tarjoaa mahdol­li­suuksia moniin erilai­siin aktivi­teet­teihin rantae­lä­mästä retkei­lyyn ja vesillä liikku­mi­sesta kalojen narraa­mi­seen, tietystikin. 

Sama ympäristö tarjoaa myös toisen­laista toimintaa, talkoita.

Talkoiden kautta pääsee tutus­tu­maan erilai­seen ympäris­töön tai siihen samaan vanhaan tuttuun, mutta toisesta näkövinkkelistä.

Ensin voi toki totutella ajatuk­seen uuden­lai­sesta ajanviet­teestä omalta laitu­rilta tai omasta veneestä rannan tuntu­massa. Voi heittää ämpärin­kannen veteen ja pitää tiukasti narusta kiinni, katsoa perään, miten selvästi se näkyy­kään. Voi siis osallistua näkösy­vyys­mit­tauk­siin osana Höytiäisen havain­noin­ti­ver­koston vedenlaatututkimuksia.

Putosiko rillit vai kännykkä? Innok­kaat havain­noijat tositoi­missa näkösy­vyys­mit­taus­kurs­silla.  Kuva: Heli Kaarniemi.

Ja jos haluaa opastusta havain­noin­tiin tai vaikka ohjeet mittauk­sissa tarvit­tavan valko­levyn tekoon, järjestyy sekin. 

Valko­levy, secchi­levy, näkösy­vyys­levy – jokamiehen keino osallistua veden­laa­tu­tut­ki­muk­siin.  Kuva: Pirkko Väistö. 

Ehkä mökki­naa­pu­rus­tossa kytee innostus järjestää niitto­tal­koot tai tarve käydä yhdessä haital­listen vieras­la­jien kimppuun. Oma-aloit­tei­suus kannattaa siinä tapauk­sessa aloittaa tutus­tu­malla asioita koske­vaan sääntelyyn. 

Höytiäinen on laaja vesistö eikä siellä aina ole helppoa, mahdol­lista eikä tottu­mat­toman niin turval­lis­ta­kaan liikkua. Järven lukui­siin saariin pääsee kyllä tutus­tu­maan esimer­kiksi osallis­tu­malla vuosit­tain loppu­ke­sästä järjes­tet­tä­vään roska­ret­keen. Kevät­sii­vous olisi toki vähemmän sykettä nostat­tavaa — talven jäljiltä roskat ovat pääosin tahat­to­masti luontoon pääty­neitä talvi­ka­las­tuk­seen liittyviä tai myräkän mukaansa tempaamia härpäk­keitä, mutta avove­siaika alkaa Höytiäi­sellä lintujen pesinnän aikoihin eikä sitä tapah­tumaa haluta häiritä. Ollaankin päädytty siivoa­maan saaret syyskuntoon.

Saaren rantoja siivoa­maan.  Kuva: Ulla Mustonen. 

Roska­ret­killä pääsee kohtei­siin, jonne ei ehkä muuten pääsisi tai tulisi mentyä, kyykkiessä tutustuu toisiin saman asian äärellä kyykki­viin, havahtuu ihmis­lajin innova­tii­vi­suu­desta vaikei­siin paikkoihin pykät­tyjen ja jo muinai­siksi muuttu­neiden teltta­sau­nojen äärellä, saa monipuo­lista liikuntaa, raitista ulkoilmaa ja joskus ukonilmaa, kuulee uskomat­tomia tarinoita nuotiolla nokipan­nu­kahvia nauttiessa ja kotiin palattua kokee merki­tyk­sel­lisen päivän vielä uudel­leen jomot­ta­vissa lihak­sissa. Ehkä mukana on sivutuot­teena pussil­linen kantarelleja.

Tarinat ja tulet viritetty ansai­tulle kahvi­tauolle. Kuva: Ulla Siippainen. 

Jos linnut kiinnostaa ja oman rannan siipi­veikot tunnistaa jo liiankin hyvin, kannattaa hakeutua lintu­tor­nille. Lintu­ve­sien kunnos­tukset resonoivat rahoi­tuk­siin ja konstit ovat monet. Pressut­ta­malla umpeen­kas­vavia kosteik­koja palau­te­taan ne vesilin­nuille sopiviksi ympäris­töiksi. Yhdessä kyläläisten kanssa laina­peit­teitä ranta­lu­hak­koon levitel­lessä tulee tehneeksi jotain meillä vielä uutta, mutta euroop­pa­lai­sille luonno­nys­tä­ville tutumpaa. Ehkä pressun kulmassa olikin ranska­lainen eikä ruvas­lah­te­lainen… Kummin vain, lintu­veden ohella avartuu oma maailma. 

Jos lintu onkin kala, kokonaan uusi maailma aukeaa kokeneem­mal­lekin onkijalle, kun tekee kunnos­tus­pää­töksen ja suuntaa kumpparit jalassa joelle. Metsän keskellä, melkein erämaassa, mutta hyvän tieyh­teyden päässä, on meneil­lään luonnon oma kunto­sali. Siellä pyöri­tel­lään murikoita koskeen, kanne­taan ämpäri­kau­palla soraa jokeen, viskel­lään kiviä penkalta virtaan, opetel­laan lukemaan joenpohjaa ja veden kulkua uomassa. Joku vetää vedessä kivillä lastattua pulkkaa, toinen ajelee soras­koot­te­rilla pohjaa pitkin, kolmas intoutuu kosken säestä­mänä laule­le­maan… Kukin tyylil­lään, kaikki takuulla oppivat jotain uutta.

Virta­ve­si­kun­nos­tus­tal­koissa löytyy jokai­selle jotakin tehtävää, kaikki merki­tyk­sel­listä ja hyvää tekevää. Kuva: Kirsi Karhio. 

Hetken homma saattaa näyttää jopa kaoot­ti­selta, yhtäkkiä se onkin vallan hallittua ja ihmis­ketju toimii saumat­to­masti yli joen. Ollaan Wirta­ve­si­tiimin talkoissa Höytiäi­seen laske­valla joella, yhdellä niistä. 

Ihmis­ketju, — ja sora liikkuu.  Kuva: Kirsi Karhio. 

Kaiken kaikkiaan virtaava vesi on medita­tii­vista katsel­tavaa. Porukka yllättää, samoin eväät.

Joskus tehok­kainta on pysähtyä hetkeksi.  Kuva: Kirsi Karhio. 

Jaossa on erilaista kättä pidempää – sorakouraa, koskis­koot­teria, soraik­ko­ha­ravaa, seulaa. On taljoja ja rauta­kankia. Vesikii­ka­reilla katsel­laan pohjan elämää ja ylhäällä lentää drone. Jos hyvin käy lennokki ikuistaa sinut uuras­ta­massa uhana­laisten lajien elinym­pä­ris­töjen puolesta ja luonto­katoa vastaan. Sillä siellähän sinä olet muiden kaltais­tesi lomalaisten kanssa, keskellä perattua uitto­väylää raken­ta­massa koskea takaisin, palaut­ta­massa monimuo­toi­suutta jokiluon­toon ja tavoit­te­le­massa puhtaampaa Höytiäistä.

Yhdessä tekemistä, yhteis­työtä, yhteisen ympäristön tähden. Kuva: Jyrki Repo.

Järvi on yhteinen, ja sen joet!

Kirsi Karhio, Pro Höytiäinen

www.prohoytiainen.fi

https://www.facebook.com/prohoytiainen