Categories
Yleinen

Kadonneen kiekon metsästys

Onko se lintu, onko se lentokone, onko se teräsmies…Ei, se on frisbee! Frisbeegolf on harrastuksena saavuttanut suuren suosion suomalaisten keskuudessa. Lajin ympärille on kehittynyt vahva harrastaja yhteisö, joka kasvaa kokoajan. Kaikista vihkiytyneimmät harrastajat kiertävät kisoja ympäri Suomea ja heistä on tullut idoleita nuorempien frisbeegolf harrastajien keskuudessa. Mutta mikä tuossa pyöreän muovikiekon heittelyssä oikein kiehtoo, siitä lähdin ottamaan selvää.

Helppo aloittaa, helppo oppia

Frisbeegolf kuuluu niihin harrastuksiin, jotka on helppo aloittaa, eikä se vaadi liikoja. Tarvitaan vain muutama kiekko. Yksikin periaatteessa riittää aluksi, mutta kiekoilla on omat lento ominaisuutensa, joten parilla kolmella kiekolla pääsee hyvin alkuun. Harjaantuneilla heittäjillä voit nähdä selässä laukun, josta pilkottaa melkoinen arsenaali erilaisia ja erivärisiä kiekkoja. Parempi totutella ensin vähemmällä määrällä, ehtii niitä hommata sitten myöhemminkin lisää.

Frisbeegolf ei myöskään ole kallis harrastus aloittaa. Yksittäisten kiekkojen hinnat lähtevät vajaasta kympistä ylöspäin ja kolmen kiekon settikin kustantaa halvimmillaan noin kympin verran. Ratojen käyttö on ainakin täälläpäin ilmaista ja hyötyliikunta arvokin kääntyy plussan puolelle, joten lajia voi kyllä suositella ihan kaikille ikään ja fyysiseen kuntoon katsomatta. Frisbeegolfratoja Kontiolahden kirkonkylän läheisyydestä on Vierevänniemen ja Kontiorannan radat. Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsee Uilon ja Paiholan frisbeegolfradat. Vaihtoehtoja on siis monia ja se on vain hyvä asia.

Lajin vetovoimasta kertoo jotain myös se, että ammattilaiskisoja järjestetään Suomessa useita kesän aikana. Parhaimmat heittäjät ovat tulleet nuorisolle tutuiksi, idoleiksi jopa. Olen kuullut ystäväni lapsen suusta, kuinka hienoja heittoja kisoissa ovat tehneet muun muassa Väinö Mäkelä ja Seppo Paju, jotka lukeutuvat lajin ykkösnimiin. Youtubesta näitä kisavideoita löytyy vaikka millä mitalla, niitä ollaan joskus yhdessä katsottukin. Tämä ei voi olla kuin vain hyvä asia niin lajille, kuin kasvaville harrastajamäärille. Frisbeegolf on selvästi tullut jäädäkseen ja hyvä niin.

Lajin helppous viehättää, vai viehättääkö?

Tätä blogia varten frisbeegolfradaksi valikoitui Kontiorannan rata, josta olin jo ennakkoon kuullut, että rata on hyvä paikka aloittaa lajin harrastus. Rata soveltuu myös nuoremmille heittäjille, vaikka väylien pituudet eivät olekkaan lyhyimmästä päästä. Sinne suuntasin siis lasteni kanssa eräänä kesäisenä päivänä. Itse en vielä omia kiekkoja omista, mutta onneksi sain vuokrattua kiekot Kontiolahti Outdoorilta ampumahiihtostadionilta ja eikun nokka kohti ensimmäistä väylää.

Ensimmäinen väylä vaikuttaa helpolta, matkaa korille on reilut sata metriä, helppo homma sanon kanssa kilpailijoille. Ensimmäinen leiskautus ja kiekko kirpoaa kädestä hienossa kaaressa, mutta jostain syystä kiekko kaartaa aivan väärään suuntaan. Tämä ei taidakaan olla niin yksinkertaista kuin ajattelin, näillä kiekkoon merkityillä numeroilla taitaa ollakin jokin merkitys. Ensimmäinen väylä jää reilusti alle paarin eli niin sanotun sallitun heitto määrän. Jostain syystä lähi heitot eli puttaukset eivät sujahda korin sisään niin helposti kuin luulin.

Lopulta kiekot löysivät tiensä koriin. Kuva: Tomi Kaverinen

Toinen väylä onkin jo parisataa metriä pitkä. Jotenkin aistin jo, kuinka tässä tulee käymään. Iskä miksi sinä sinne oikein heitit, korihan on tuolla päin, kuulen vierestä todettavan. Vähän lähti liikaa tuonne sivuun, totesin tyynen rauhallisesti ja painuin pusikkoon kiekon perässä. Nuoremmat heittokaverini pärjäävät omilla tahoillaan yllättävän hyvin, liekö heillä luontaista lahjakkuutta lajiin, mene ja tiedä.

Heittoon pitää keskittyä. Kuva: Tomi Kaverinen
Nuoremman heittokaverin taidonnäyte. Kuva: Tomi Kaverinen

Yhtäkkiä jossain kilahtaa metallisten kettinkien ääni korin merkiksi, sitä siivittävät kannustavat voiton huudot ja naurahdukset… Ei, se ei ole minun kiekkoni, se on jossain maastoutuneena tässä lähimaastossa.

Kadonneen kiekon metsästäjä. Kuva: Tomi Kaverinen

Onneksi parin väylän jälkeen hommaan on tullut jo selkeästi parempaa tatsia, eikä kiekot lennä enää niin holtittomasti väylän ulkopuolelle. Varmasti joku päivä väylille asetetut par-luvutkin alkavat lähennellä omia heittomääriä.

Puttaus on tarkkaa peliä. Kuva: Tomi Kaverinen

Kerrankin voi todeta, että tulipa saavuttua fribaamaan niin sanotusti kreivin aikaan. Sää on mitä mainioin, aurinko pilkottaa pilvien takaa ja lämpötila on juuri sopiva. Muita heittoporukoita on myös liikkeellä, mutta vain muutama, joten tunkua väylille ei ainakaan tällä kertaa ole. Joku nuorempi kaveriporukka on pari väylää taaempana, mutta etumatkaa on meillä sen verran, että emme ole toistemme tiellä.

Aika juoksee, minä kävelen

Ajantaju on myös päässyt äkkiseltään hämärtymään ja kellon viisari kertoo ajan juosseen jo pari tuntia eteenpäin. Väyliä olisi vielä jäljellä muutama kappale, mutta sovimme oman heittoporukan kanssa revanssin toiselle kerralle. Kävelymatkaakin on jo kertynyt melkoisesti kuin varkain. Kyllä tämä täysin kuntoilusta menee, vaikka pelkkää kävelemistähän tämä vain on, totean heittotiimilleni ja annan hengityksen tasaantua hetken, muut yhtyvät samaan. Myös nälkä on päässyt yllättämään koko porukan, joten eikun kotiin päin.

Frisbeegolf on ehdottomasti parhaimmillaan perheen tai kaveriporukan kesken. Toisia vastaan kilpailu laittaa panemaan parastaan joka heitolla ja lämminhenkinen naljailu pitää kielen poskella. Tämä oli erittäin mukava kokemus ja kaikille jäi hyvä fiilis frisbeegolfista. Sovimme heti, että omat kiekot ostetaan kaikille ja lähdemme ehdottomasti uudelleenkin heittelemään, mutta minne? Se jääköön nähtäväksi vai voisiko sanoa heitettäväksi.

Sormen osoittamaan suuntaan kiitos. Kuva: Tomi Kaverinen

Jos frisbeegolf kiinnostaa ja etsit uutta harrastusta kesäpäiviin, niin kannattaa käydä tutustumassa Joen Liitokiekko ry:n kotisivuihin. Sieltä löytyy paljon perustietoa lajista, Kontiolahden ja Joensuun seudun radoista, kilpailuista sekä kerhoista.