Tulipaikat ovat suosittuja retkikohteita. Retkestä puhuttaessa suurimmalle osalle tulevat nimittäin mieleen hyvät eväät, joita nautitaan taukopaikalla nuotion äärellä. Minulle Kontiolahti on aina tarkoittanut luontoliikuntaa ja retkeilyä, sillä monipuoliset olosuhteet mahdollistavat niin nopeat makkaranpaistot kuin pitkät pyöräilyretket. Näin kesän kynnyksellä on mukava miettiä, minne kaikkialle lähtisi retkelle. Esittelen tässä blogissa muutamia suosikkikohteitani eri puolilta Kontiolahtea.
Hirvisärkän uimaranta ja tulipaikka
Hirvisärkän uimaranta ei ole vain uimaranta. Entisen Höytiäisen järvenpohjan tasaisuus mahdollistaa liikkumisen ranta-alueella niin lastenrattailla kuin pyörätuolillakin. Hirvisärkän kahdella tulipaikalla riittää kävijöitä, ja Höytiäisen rantamaisemaa voi ihailla myös metsäkeinuissa keinuen. Puuvaraston metriset halot pienitään itse sahan ja kirveen avulla, joten täällä saa harjoitusta peruserätaidoillekin.

Osoite: Lukkorannantie 23, Kontiolahti
Pysäköinti: Pysäköintialue, josta matkaa tulipaikoille 100–200 metriä
Ristisaaren tulipaikka
Uusin Kontiolahden kunnan ylläpitämistä tulipaikoista sijaitsee Ristisaaressa, Lehmossa. Viime vuonna valmistuneella tulipaikalla on nuotiopaikka ja puuvarasto. Ristisaaren alue on historiassa tunnettu Suomen suurimpana puutavaran lajittelutyömaana — esimerkiksi vuoden 1937 uittokaudella Ristisaaressa lajiteltiin noin 25 miljoonaa tukkia 700 työntekijän voimin. Ristisaaren tulipaikalla voi ihailla Pielisjoen maisemaa, ja sen sijainti lähellä Kylmäojan asutusta kannustaa myös alueen asukkaita lähiretkeilyyn.

Lähin osoite: Vanha Nurmeksentie 76, tie kääntyy Joensuusta päin tullessa oikealle
Pysäköintialue: Tien päässä on pysäköintialue, josta lähtee n. 200 metrin mittainen polku tulipaikalle.
Opastus: Kartta alla

Jaamankankaan kotalaavu
Jaamankankaan alue on yksi joensuulaisten ja kontiolahtelaisten suosituimmista ulkoilukohteista. Jaamankankaalla liikutaan niin jalan, pyörällä kuin ratsainkin joko merkittyjä reittejä pitkin tai marjastaen ja sienestäen. Jaamankangas on nimensä mukaisesti helppokulkuista kangasmaastoa, jota halkoo metsäautoteiden verkosto. Jaamankankaalla, Kontionpolkujen ja talvisten latureittien yhtymäkohdassa, sijaitsee Jaamankankaan kotalaavu ja tulipaikka. Kohde on rakennettu esteettömäksi ja sinne vie myös tasoitettu noin 1 kilometrin mittainen reitti lähimmältä pysäköintialueelta. Tulipaikan läheisyydessä on puuvarasto sekä puucee. Kuivassa kangasmaastossa tulistellessa on erittäin tärkeää muistaa tarkistaa voimassa olevat metsä- ja ruohikkopalovaroitukset. Kaiken varalta kotalaavun vieressä on myös sammutusvettä valmiina.

Pysäköintialue: Napakympintien ja Taskisentien risteys, 81100 Kontiolahti
Opastus: latupohjaa/esteetöntä reittiä tai Välilampi trailia/Salpalinja trailia pitkin n. 1 km
Kiviniemen tulipaikka
Kontiolahden pohjoisimmasta kolkasta löytyy tulipaikkojen todellinen helmi: Kiviniemen tulipaikka, jonka yhteydessä on kaikille avoin ja maksuton retkisauna. Kiviniemi on Kontiolahden kunnan omistama retkeilytila, jossa isäntänä toimii Kontiolahti Outdoor. Kiviniemessä on mahdollisuus majoittua aitoissa, telttailla tai hyödyntää kunnan ylläpitämää kaksoislaavua Kiviniemen pihapiirin lähistöllä.


Kunnan ylläpitämä tulipaikka sijaitsee noin 300 metrin päässä Kiviniemen pihapiiristä Herajärven kierroksen varrella Mustalahden rannassa. Tulipaikka on perinteinen nuotiopaikka penkkeineen, mutta sen vieressä sijaitseva retkisauna on kohteen erikoisuus. Puuvajasta voi jokainen retkeilijä tehdä sopivat puut niin saunaan kuin tulipaikalle. Löylyjen jälkeen kannattaa pulahtaa virkistävään Herajärveen ja nautiskella eväät nuotiolla – tämä on tosiaan käymisen arvoinen tulipaikka!
Kiviniemen palvelut: https://kontiolahtibiathlon.com/kontiolahti-outdoor/kiviniemi
Pysäköintialue ja opaskartta: Mustalahdentie 27, 81160 Kontiolahti
Ala-Salmilammen tulipaikka
Tämän blogin viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, minun on paljastettava oma suosikkini: Ala-Salmilammen tulipaikka Kolinpolun varrella. Tulipaikka sijaitsee Ala-Salmilammen rannalla pienessä niemessä, joka työntyy rannalta lammelle. Tulipaikassa ei sinällään ole mitään erityistä ja puuvajakin on vain pieni katos, jossa ei varmasti ole kunnan paras kirves puiden pilkkomiseen, mutta tunnelma täällä on rauhallisempi ja erämaisempi kuin vilkkaiden reittien ja asutuksen lähellä olevilla tulipaikoilla. Hämärtyvässä kesäillassa tulistelu ja joutsenparin touhujen seurailu lammella – minä en retkeltäni muuta kaipaakaan.

Lähin osoite: Salmilammentie 47, 81100 Kontiolahti
Ajo-ohje: Käännytään yllä olevan lähimmän osoitteen kohdalta oikealle ja ajetaan kunnes oikealla pysäköintilevennys, opasteet ja puucee tien varressa.
Pysäköinti: Tienvarressa
Tervemenoa tutustumaan uusiin tulipaikkoihin, lisää Kontiolahden kunnan ylläpitämiä kohteita löytyy kunnan karttapalvelusta, johon linkki on tämän blogin lopussa. Samalla haluan muistuttaa kaikkia retkeilemään vastuullisesti eli polttamaan puuta vain tarpeellisen määrän, huolehtimaan roskat roskikseen tai mukaan kotimatkalle ja kunnioittamaan ympäröivää luontoa. Näin tulipaikkamme pysyvät siisteinä ja niitä on ilo käyttää. Ihanaa retkikesää kaikille!
Lisää kunnan ylläpitämiä tulipaikkoja ja laavuja karttapalvelussa: https://kartta.jns.fi/IMSKontiolahti/?layers=Opaskartta&lon=Laavu%2Fkota&lon=Nuotiopaikka&cp=6955396,30490220&z=4
Teksti ja kuvat: Sari Jormanainen, vapaa-aikapäällikkö ja luontoliikkuja