Kontiolahdella on lukuisia hienoja vesistöjä kalastamiseen. Tällä kertaa vierailimme Enon puolelta alkavan, ja Kontiolahden läpi Pielisjokeen virtaavan Kuusojan kalapaikoilla. Tähän jokeen on istutettu aikanaan taimenia ja varsinkin alajuoksulla on vahva harjuskanta. Lisäksi joenvarrella on upeita, luonnonkauniita paikkoja kalastukseen!

Historian siipien havinaa
Kuusojan joki saa alkunsa Enosta, nykyisen Joensuun alueella sijaitsevalta Kuusjärveltä ja kiemurtelee noin 20–25 kilometrin mittaisena läpi Joensuun ja Kontiolahden päätyen Pielisjokeen.
Joen varrella sen yläjuoksulla on muutamia mielenkiintoisia paikkoja esimerkiksi Riuttalammen maastossa on sijainnut 1950-luvulla pieni kaivos, josta on louhittu muun muassa uraania. Tästä muistona maastossa tiennimenä Atomitie. Samalla alueella, noin 5 kilometrin päässä Eno-Kontiolahti maantieltä pohjoiseen on sijainnut mylly ja lisäksi yksi Kontiolahden ensimmäisistä teollisuusyrityksistä eli kankaiden jatkojalostukseen keskittynyt sarkatehdas. Tehtaan muistona Kontiolahden Kotiseutumuseolla on näyttelyssä tehtaan tuotantovälineistä puinen sarkatamppi. Sittemmin Kuusojan tällä alueella on toiminut kalankasvattamo ja viimevuosina aluetta on yksityisen omistajan toimesta ennallistettu myös hankerahoituksen turvin.
Varsinaisen kalareissumme aloitamme tällä kertaa vanhalta maantieltä, joka on kulkenut alueella Pielisjokea seuraillen Kontiolahdelta Enoon. Ajamme siis Uurosta nykyistä valtamaantietä pitkin kohti Enoa, käännymme Selkie-Mönni tielle ja siitä edelleen Kuusojantielle. Pysähdymme noin 2,5 kilometrin jälkeen vanhalle maantiesillalle, joka on suosittu paikka alueella kalastavien keskuudessa.

Sillan kivipalkkiin on kaiverrettu vuosiluku 1932, jolloin silta on valmistunut. Jatkosodan aikana samaisella sillalla on toiminut sotatoimialueen raja ja tarkistuspiste. Silta sijaitsee luonnonkauniilla paikalla kuusikon ja lehtipuiden keskellä ja joen pinnalla lentelevät harvinaiset koskikorennot eli Vantaankorrit, jotka elävät alueella. Tiettävästi tätä lajia tavataan muualla Suomessa vain Vantaan vesistöalueelta.

Parhaat kalapaikat
Oppaanani toimivan Kuusojan kalastuskunnan puheenjohtajan Antti Suontaman mukaan tältä Kuusojantien sillalta alajuoksun suuntaan, noin 300 metrin matkalla on hyviä kalapaikkoja harjuksen kalastamista silmälläpitäen. “Joki on tälläkin kohtaa todella kirkas ja pohjassa on kuoppia, joissa harjukset viihtyvät”, kertoo Suontama.
Lisäksi Kuusojan alueella on taimenia, joita viimeksi istutettu vuonna 2016. “Luonnonvarainen taimenkanta on myös alueella aika vahva, mutta näitä rasvaevällisiä kaloja ei saa tietänkään ottaa kalastaessa”, kertoo Suontama.

Muita hyviä kalapaikkoja on esimerkiksi nykyisen Eno-Kontiolahti valtatien alittavan sillan ympäristössä sekä siitä muutaman kilometrin matkalla pohjoiseen. “Kalastusluvan maksaneille on käytössä myös kalastuskunnan laavu, jonka tarkka sijainti ilmoitetaan luvassa. Laavun ympäristössä on myös loistavia kalapaikkoja”, vinkkaa Antti Suontama


Kalastusluvat
Lupa-alue käsittää Urkkalammin ja Ala-Salmi¬lammin alapuoliset joenosat Pielisjokeen saakka. Kalastuskausi 1.6 — 31.8. Luvalla saa kalastaa kaikilla vapakalastusvälineillä.Onkiminen matosyöttiä käyttäen ja pilkkiminen on kielletty. Viehekortin mukaisella luvalla, tai alle 18 tai yli 65 vuotiaisen yleiskalastusoikeus ei ole voimassa. Seisovien pyydysten käyttö kielletty.
Kalastona luontainen harjus sekä ahven ja hauki. Istutuksia ei tehdä, koska pyyntikokoista (yli 50 cm) taimenta ei ole saatavilla.
LUPATYYPIT
1 vrk lupa 10 Eur
Kausilupa 25 Eur
Lupien myyntipaikat:
Tarkista lupatiedot: Kalapaikka.net