Teimme Kontiolahdella 1.6. – 31.8.2024 Telian matkapuhelindataan perustuvan kävijätutkimuksen ensimmäistä kertaa. Kävijätutkimuksessa laskettiin ne kävijät, joiden viipymä alueella oli yli kolme tuntia. Tutkimuksessa saatiin matkailijatieto sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista.

Meitä kiinnostaa Kontiolahden matkailuekosysteemin kansainvälistymishankkeessa erityisesti ulkomailta tulevat matkailijat.
Eniten ulkomaalaisia turisteja tuli Saksasta ja seuraavat maat olivat Ruotsi, Ranska. Saksalaisia oli kaikista ulkomaalaista 38,69 %. Ruotsalaisten liikkuminen lisääntyi heinäkuussa ja saksalaisten elokuussa. Kotimaisten päiväkävijöiden kolme TOP-kaupunkia Pohjois-Karjalan ulkopuolelta olivat Kuopio, Savonlinna ja Helsinki. Yöpyneiden muualta tulleiden kolmen kärki oli Kuopio, Savonlinna ja Tampere. Suomalaisten osalta lähtöpaikka on se, josta he ovat lähteneet sen päivän aamuna eli tästä tutkimuksesta emme voi päätellä kotimaisen matkailijan kotipaikkaa. Kotimaisia päiväkävijöitä oli n. 18 000 kolmen kuukauden aikana ja yöpyjiä n. 40 000. Jos sama matkailija viipyi yli kolme tuntia eri postinumeroalueella, niin hänet on laskettu jokaiselle postinumeroalueelle matkailijaksi. Luku pitää sisällään myös rekisteröimättömät yöpyjät sekä omilla mökeillään yöpyneet. Kontiolahdella on kesämökkejä n. 1500. Näin ollen luvuissa on mukana myös kontiolahtelaisia, joiden mökki on eri postinumeroalueella kuin asuinpaikka.


Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa Kontiolahdella ja on erittäin merkittävä Kontiolahden matkailumarkkinoinnin kehittämisessä. Saksa ja saksankielinen Eurooppa on meille tärkeä kohde ja saksankielinen Eurooppa on myös Visit Finlandin ja Visit Karelian tärkein kohdemarkkina. Visit Finland on valinnut kohdemarkkinat markkinapotentiaalin, markkina-aseman sekä saavutettavuuden perusteella tukemaan ympärivuotisesti ja kestävästi kasvavaa matkailutoimialaa. Saksalaiset myös tuntevat melko hyvin Pohjoismaat. Saksalaiset liikkuvat paljon autoilla ja ovat kiinnostuneita vaeltamisesta, revontulista ja huskysafareista. Saksalaiset ovat myös siinä mielessä konservatiiveja, että he varaavat matkoja matkanjärjestäjien kautta. Saksassa 584 matkatoimistoa (Nordic Marketing) myy Suomea. Me täällä Suomessa tuudittaudumme ehkä liikaa www-sivujen ja somen varaan. Saksan kesälomat ovat porrastetusti 24.7. – 9.9. ja meillä täällä Suomessa monet paikat ovat kiinni jo elokuussa.

Jos matkailuyritykset haluavat olla kilpailijoitaan parempia, suosittelemme www-sivujen kääntämistä saksan kielelle. Lisäksi saksalaiset ovat tottuneet omassa maassaan paperiesitteisiin, joten niihinkin kannattaa panostaa. Kannustamme yrityksiä satsaamaan saksalaisiin matkailijoihin.
Teksti: Anne Mujunen, projektiasiantuntija
Kuvat: Anne Mujunen