
Kesä alkaa olla ohi, myös matkailun kannalta ja käännämme katseet kohti syksyä ja talvea. Kontiolahden matkailuekosysteemin kansainvälistymishanke etenee ja olemme saaneet aikaan jo paljon asioita. Hanke kestää vuoden 2025 loppuun ja tällä hetkellä hankkeessa on mukana 15 yritystä. Hankkeen kymmenestä pilotista Saunamaailma ja Santa’s Summer Tour ovat jo valmiita. Kontiolahden saunamaailma on saanut hyvän vastaanoton ja saunamaailmaan voi ilmoittaa saunoja koko hankkeen ajan. Saunoja on jo 17 saunamaailmassamme.
Joulupukki vieraili kesällä Kiviniemen tilalla neljänä keskiviikkona. Santa’s Summer Tour oli mielenkiintoinen kokeilu kesäjoulupukin seikkailusta Kiviniemessä. Siirrettävä Matkailuinfo kiersi kesän ajan Kontiolahden matkailuyrityksissä ja nyt se on Muistojen Raja ‑museossa. Playkontiolahti-sivustolla on uudet saksan ja englanninkieliset käännökset ja hollanti on tulossa piakkoin. Muistojen Raja ‑museoon on tullut paljon uutta ja museon kävijämäärä lisääntyi kesän aikana mukavasti.

Matkailutuotteet esille DataHubissa
Visit Finlandin digitaalisen kehityksen palvelut ja toimenpiteet auttavat matkailutoimijoita pysymään mukana digikehityksen vauhdissa. Kannustan yrityksiä laittamaan tuotteita Visit Finlandin DataHubiin, joka on yrityksille ilmainen kanava markkinoida tuotteitaan. Heinäkuuhun 2024 mennessä DataHubissa on julkaistu lähes 9 000 matkailutuotetta yli 2 500 suomalaiselta matkailuyritykseltä. DataHubin yritys- ja tuotetietoja käyttää 44 eri julkaisukanavaa, joilla markkinoidaan suomalaisia matkailutuotteita koti- ja ulkomaisille matkailijoille.
Kontiolahdella tehdään kesän ajalta (kesä-elokuu) Telian matkapuhelindataan perustuvaa kävijätutkimusta ja kerromme tutkimuksen tuloksista syyskuussa lisää. Tämänkin tutkimuksen mukaan suurin ulkomaalaisten matkailijoiden joukko tulee Saksasta. Visit Karelia tekee kansainvälistä markkinointia saksankieliseen Eurooppaan, joten kannattaa olla kuulolla. Olemme menossa hankkeen puitteissa maaliskuussa 2025 Berliiniin ITB-matkamessuille, jotka ovat Euroopan suurimmat matkamessut. Tammikuussa 2025 on tarkoitus mennä myös kotimaan matkamessuille Helsinkiin myymään kontiolahtelaisten matkailuyritysten tuotteita.

Teksti: Anne Mujunen, Projektiasiantuntija/ Kontiolahden matkailuekosysteemin kansainvälistymishanke
Kuvat: Juha Ahokas, Lautsan arkisto, Terhi Millar