Kontionpolut on Kontiolahden suosituin reitistö maastopyöräilyyn, polkujuoksuun ja kävelyyn. Kontionpoluilta löytyy vaihtelevaa reitistöä monipuolista treeniä varten. Kontionpolut muodostuvat neljästä eri pituisesta ja haastavuustasoltaan erilaisesta rengasreitistä. Reitit yhtyvät Joensuun kaupungin ylläpitämään Jaama Trailiin sekä Lykynlammelle ja sitä kautta yhdysreittiä pitkin Liperin Kinttupolkuihin. Kontionpoluilta on myös yhdysreitti Kolinpolulle, jota pitkin pääsee aina kansallismaisemiin saakka.

Jaama Trailin monipuolisia maastoja
Jaama Trail on yli 60 kilometrin mittainen, Joensuun ja Kontiolahden alueella kulkeva ympyräreitti, joka putkahtaa Kontiolahden kunnan alueelle Utran-Lehmon maastoissa, kulkien Lehmonharjun, Kylmäojan, Jaamankankaan ja Puntarikosken maastojen kautta Lykynlammelle ja sieltä edelleen Joensuun puolelle.
Kontiolahden alueella Jaama Trail on pääasiassa helposti poljettavaa hiekka- tai kangaspohjaista polkua ja metsäautotietä. Esimerkiksi Jaamankankaalle oranssilla merkityt Jaama Trailin polut sopivat hyvin kaiken kuntoisille polkijoille, ihan aloittelijoista alkaen. Jos ajatuksissa on pistäytyä polulla harjoittelemassa maastopyöräilyä, hyvä reittisuositus on esimerkiksi Jaama Trailin pätkä Taskisentien uudelta pysäköintialueelta Hirvisärkän uimarannalle ja takaisin.
Hieman haastavammista pätkistä tykkäävälle Jaama Trailin siirtymä Lehmon terveysaseman kohdalta Kylmäojalle on oiva valinta, sillä Ukonharjun juurikot ja kivikot nousuineen haastavat polkijan taidot ja saavat hien pintaan.
Kokonaisuudessaan Jaama Trail Kontiolahden puolella on miellyttävää polkea ja maisemat vaihtuvat tiuhaan. Ajoin koko Jaama Trailin heinäkuussa 2023 alkaen Joensuusta ja aktiivinen ajoaika kokeneelle pyöräilijälle oli noin 3 tuntia ja 40 minuuttia.

Uudet Harjupolut haastavat
Kesälle 2022 Lehmonharjulle valmistui useampi kilometri maastopyöräilyyn sopivia uusia polkulinjauksia. Osittain polut tukeutuvat alueen aiempaan polkuverkostoon, esimerkiksi Jaama Trailin oranssilla merkattuun uraan.
Kokonaan uutta ovat violetilla värillä maastoon merkatut Lehmonharju Trailin muutamat pätkät soramontun laavulta länteen päin. Polut on johdettu kulkemaan jääkauden harjumuodostelman rinteisiin hieman mutkitellen. Ylämäkeen poljettaessa ne haastavat maastopyöräilijän kuntoa ja taas toiseen suuntaan ovat teknisesti hieman vaativia vauhdikkaiden laskujen ja mutkien ansiosta. Lehmonharju Trail on kerrassaan hieno pieni polkupätkä ison reitistön osana! Lisää tekniikkaharjoituksia on mahdollista tehdä muutaman kilometrin päässä Joensuun puolella sijaitsevalla Utran tekniikkaradalla, jonne pääsee Lehmonharju Traililta oranssia merkintää seuraamalla.
Outdoor Activeen reitit talteen
Kontiolahden kunta otti vuoden 2022 aikana käyttöön Outdoor Active ‑palvelun, johon on ladattu suomenkielisenä kattava kuvaus alueen polkuverkostosta ja nähtävyyksistä. Outdoor Active soveltuu myös poluilla liikkumiseen ja kohteiden paikantamiseen, sillä siinä on kätevä navigointiominaisuus. Ainoa rajoite on, että esimerkiksi ympyräreitillä kiertosuunta on määritetty sovellukseen, joten navigoidessa tämä tulee huomioida oikeiden ohjeiden saamiseksi.
Outdoor Activen peruskäyttö vaatii käyttäjältä rekisteröinnin. Peruskäyttäjän lisenssi on maksuton ja sillä saa käyttöön muutamia todella hyviä ominaisuuksia, kuten vaikkapa reitin GPX-jäljen latauksen sekä vastaavasti oman reitin suunnittelun olemassa olevaa GPX-jälkeä käyttäen.
Kontiolahden osalta Outdoor Activeen on ladattu kaikki polut, esimerkiksi tässä blogissa esitellyt Jaama Trail ja Harjupolut. Lisäksi reitteihin suoraan liittyvät palvelut ja yritykset sekä kaikki sotahistoriaan liittyvät kohteet on merkitty sovelluksene kohdepisteinä.
Reittivalintojen äärellä stadionilla
Saavun Kontiolahden ampumahiihtostadionille, mikä onkin loistava valinta pyöräilyn lähtöpaikaksi niin reittien kuin palveluidenkin osalta. Tällä kertaa minulla on oma pyörä mukana, mutta pyörän voi myös vuokrata Kontiolahti Outdoorilta vaikkapa suuremmallekin ryhmälle.
Tutkin vielä reittivaihtoehtoja Kontionpolut-kartasta sekä Outdoor Active ‑sovelluksesta. Tämän illan reitiksi valikoituu Stadium Trail. Stadium Trail on 8,5 km pituinen helppo reitti, mutta tarjoaa myös monipuolisuutta niin maastopyöräilijälle kuin reitillä juokseville lenkkeilijöillekin. Lähden matkaan ja moikkaan myös reitin vierellä olevan frisbeegolf-radan pelaajia.



Rokkia ja luonnonrauhaa
Laitan toiseen korvaan rokit soimaan veto-osuuksille, osan reitistä menen luonnon ääniä ja rauhaa kuunnellen. Reitti kiertää metsässä sekä pitkiä suoria että mäkiosuuksia sisältäen. Polku poikkeaa myös upeaan rantamaisemaan, tänne onkin pysähdyttävä hetkeksi nappaamaan pari kuvaa ja ihastelemaan maisemia. Pysähdyksellä bongaan myös mustikoita, niitä täytyykin maistella. Sitten takaisin pyörän selkään ja nostamaan sykkeitä.

Sotahistoriallisia kohteita
Näen matkanvarrella myös osan Salpalinjan kivien vaikuttavaa kivijonoa. Kontiolahdella onkin paljon sotahistoriallisia kohteita ja niihin on mahdollista tutustua myös pyöräillen sotahistoriakartan tai Outdoor Active ‑sovelluksen myötä.

Merkityt reitit pitävät kartalla
Selkeästi merkitty reitti opastaa minut takaisin ampumahiihtostadionin pihaan ihanan iltalenkin jälkeen, tänne on tultava uudestaan ja ehkäpä seuraavalla kerralla on vuorossa Välilampi Trail. Näin kesäisessä illassa on vielä hieman haastavaa hahmottaa, mutta totta se on – kohta ampumahiihtostadionilla taas myös hiihdetään, kun ensilumenlatu avautuu jo lauantaina 21.10.2023. (www.kontiolahtioutdoor.com)


Teksti ja kuvat: Jarkko Peiponen ja Krista Asikainen