Kontiolahden Jaamankangas on monipuolinen ulkoilumaasto vain 15 minuutin ajomatkan päässä Joensuun keskustasta. Kontiolahtelainen Karu Survival tarjoaa Pohjois-Karjalassa erilaisia luontoon liittyviä aktiviteettipalveluita. Luonnollisesti talveen kuuluvat lajit ovat umpihankihiihto ja lumikenkäily. Tällä kertaa suuntaamme Jaamankankaan maastoihin lumikenkäilemään opastetusti.

Tapaamme oppaan ja muiden osallistujien kanssa Lehmon S‑Marketin parkkipaikalla, josta suuntaamme autokyydillä parin kilometrin päähän Jaamankankaalle Välilammen maastoihin. Yrittäjä Mikko Kettunen kertoo, että luontoretkille kyyditys on järjestetty paikalle myös Joensuun keskustasta.
Tutustuminen lumikenkäilyn saloihin alkaa kenkien sovittamisella ja sauvojen pituuden säädöllä. Lumikengät ovat muovista tai metallista valmistettuja ja niiden idea on kannatella kulkijaa lumessa ja helpottaa näin luonnossa liikkumista. Lumikenkien siteet ovat säädettävissä, joten yhdet kengät sopivat useaan jalkaan. ”Lumikengän valinnassa kannattaa huomioida se, että mitä painavampi käyttäjä on, sitä suurempi on lumikengän koko. Myös käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan ja esimerkiksi valmiiksi tampatulle lumikenkäreitille käy hieman pienempi kenkä, kuin umpihankeen”, vinkkaa yrittäjä Mikko Kettunen.

Kun perussäädöt on saatu tehtyä, on aika hypätä hankeen. Vasta satanutta puuterilunta on silmänkantamattomiin, kun otamme ensimmäiset askeleet lumessa. Lumikengät kantavat hyvin ja liikkuminen noin 50 senttimetrin lumihangessa on tasamaalla kevyttä. Pienen matkan jälkeen pysähdymme säätämään sauvojen pituutta, joka onkin helppoa näillä teleskooppisauvoilla. ”Sauvan pituus on ihan käyttäjän oma valinta ja tottumiskysymys. Kannattaa aloittaa noin kainalo-hartia mittaisella sauvalla ja tarvittaessa pidentää tai lyhentää sauvaa lumitilanteen mukaan”, kertoo Mikko Kettunen.

Aluksi taivallamme tasaista maastoa ja saamme tuntumaa lumikenkäilyn saloihin. Tämän jälkeen siirrymme oppaamme johdolla hieman vaativampaan suoritukseen eli alamäkeen. Pienellä harjoittelulla sekin alkaa sujua. Alamäen jälkeen vuorossa on tietysti nousu ylämäkeen. Tässä vaihtoehtoja on kaksi: nousu suoraan ylös, joka vaatii hieman enemmän lihasvoimia tai mäenrinnettä loivasti ylös mutkitellen, jossa matka hieman pitenee, mutta toisaalta nousu helpottuu.
Retkemme lopuksi suuntaamme Välilammen jäälle ja nuotiopaikalle. Keskellä pimeää metsää pilkottava nuotiotuli tuo tunnelmaa talvi-iltaan. Samalla yrittäjä Mikko Kettunen kertoo lumikenkäilyn historiasta ja lumen koostumuksen vaikutuksesta luonnossa liikkumiseen.
Tämän jälkeen suuntaammekin jo kohti lähtöpaikkaa. Noin kaksi tuntia kestänyt lumikenkäretki Kontiolahdella oli virkistävä kokemus ja se soveltuu hyvin myös aloitteleville lajin harrastajille!
Lisätietoja:
Karu Survival Oy
044 5100879
Talven 2022 lumikenkäretket Karu Survivalin tapahtumakalenterissa Facebookissa. https://www.facebook.com/karusurvival/
Lue myös kokemuksiamme Karu Survivalin umpihankihiihdosta talvelta 2021: https://playkontiolahti.fi/2021/03/perinnehiihtoa-umpihangessa/