Venejoen Mylly

Venejoella kyläil­lään luonnossa ja luodaan muistoja histo­rian havinassa

Venejoella on päästy Piiloon jo jonkin aikaa, mutta kohta päästään kiinni myös ohjel­ma­pal­ve­luihin. Venejoen Piilon yrittäjä Terhi Holopainen kertoo vanhan Myllyn tuomista mahdol­li­suuk­sista yritystoimintaan.

Venejoen Piilo on Kontio­lahden pienim­mässä kylässä Venejoella sijait­seva ainut­laa­tuinen, luontoa ja perin­teitä kunnioit­taen raken­nettu majoi­tus­kylä. Majoi­tus­toi­minnan kokonai­suu­teen kuuluu kolme pientä 1–2 hengen mökkiä, yksi isompi 2–4 hengen mökki omalla saunalla, glamping-teltta, yhteis­tupa, wc-rakennus sekä sauna ihastut­tavan Sydän­lammen äärellä. Lisäksi Piilon alueelta löytyy ulkotu­li­paikka makka­ran­paistoa tai nokipan­nu­kah­vit­telua varten. Yksi puuma­ja­mök­kikin on rakenteilla.

Aivan Piilon vieressä sijaitsee vanha Venejoen Mylly, jonka palve­luita Venejoen Piilon yrittäjä Terhi Holopainen on juuri käynnis­tä­mässä. Venejoen nykyinen kaksi­ker­rok­sinen mylly­ra­kennus on toden­nä­köi­sesti raken­nettu jo 1800-luvun alussa. Mylly jauhoi viljaa aina 1950-luvulle saakka. Venejoen Myllyyn saadaan kesän kynnyk­sellä opastet­tuja kierroksia kahvi­tuk­si­neen, sekä räätä­löi­dympiä ohjel­ma­pal­ve­luita ja ‑paket­teja, jotka avaavat ikkunan alueen mennei­syy­teen ja perin­tei­siin. Erilaisia tapah­tu­miakin on tulossa. Venejoen Myllyn pihapiiri on vierai­li­joille avoinna vain sopimuk­sesta, sillä tila on myös Holopaisen perheen koti. Holopainen kertoo halua­vansa tuottaa Venejoella eloisaa, paikkaan sopivaa vastuul­lista matkailua, samalla elvyt­täen maaseu­tu­mai­semaa ja sen moniu­lot­teista monimuotoisuutta.

Venejoen Piilon ja Myllyn palve­luilla on haluttu erityi­sesti herätellä ja koskettaa ihmisten omaa kokemusta luonnosta ja histo­riasta. Holopainen toivoo pysty­vänsä tuotta­maan vierai­li­joiden omien kokemuk­sien kautta paikkaan sidot­tuja muistoja, joihin he voisivat palata aina uudel­leen ja uudel­leen. Myllyn ja Venejoen kylän histo­rian esiin­tuo­minen ja kunnioit­ta­minen on Holopai­selle tärkeää. Ehkä tulevai­suu­dessa Venejoen Mylly toimii vierai­li­joil­leen elämyk­sel­li­senä kohtaa­mis­paik­kana, jossa yhteiset jaetut tapah­tumat ja muistot jatkavat Venejoen tarinaa.

Yrittäjä korostaa myös vastuul­li­suuden ja yhteis­työn merki­tystä toimin­nas­saan. Venejoen palve­luita tuote­taan lähituo­tannon, kotimai­suuden ja kierrä­tyksen teemat vahvasti huomioon ottaen. Yhteisen edun ja viihty­vyyden vuoksi on myös tärkeää muistaa, että ihminen on luonnossa vain kylässä. ’’Vaikka kai pitäisi ajatella, että olemme osa luontoa’’ Holopainen pohtii. Venejoella matkai­lija saa mahdol­li­suuden vahvistaa omaa luonto­suh­det­taan ja rauhoittua niin luonnon kuin histo­riankin monimuo­toi­suuden äärelle.

Lue lisää Venejoen Myllystä osoit­teessa www.venejoenmylly.com

Lue lisää Venejoen Piilosta osoit­teessa www.venejoenpiilo.com


Myllyn tulevat tapahtumat

Virran äärellä — Peter Lerche 

Keski­viikko 10.7.2024 klo 18.00

Peter Lerche avaa Venejoen Myllyn kesäkauden 2024 soolo­kon­ser­tilla vanhan myllyn suojassa, Venejoen rannalla. Illan aikana myllyssä myös tarjolla pientä lähiruokapurtavaa.

Paikkoja rajoi­te­tusti, varaa omasi!

Tutustu tapah­tu­maan myös Faceboo­kissa!

Astu pöytään! — perinneruokaa 

Sunnuntai 15.9.2024

Markkinat sekä työnäy­töksiä Mylly­mil­jöössä.
Seuraa ilmoit­telua!


Teksti: Sanna Vanninen 

Kuvat: Venejoen Piilo